Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Tulivuoribongarina - Fagradalsfjall á Reykjanesi

Kuva
Islannissa on ollut jo usemman päivän lähestulkoon epäilyttävän aurikoista ja sateetonta. Lämpöä ei ole kuin maksimissaan kymmenisen astetta, mutta kenties se on tuo meren läheisyys, joka saa senkin tuntumaan varsin paahteiselta. Erityisesti toimistossa ei ole tarvinnut pitää villapaitoja, sillä aurinko lämmittää varsin tehokkaasti kahdennessatoista kerroksessa sijaitsevan konttorin. Toisin sanoen, ikkunat ovat auki aamusta asti, ettei hiki valu selkää pitkin jo puolen päivän aikoihin. En tosin valita. Lämpö ja auringonpaiste kelpuutetaan ilomielin pitkän ja viimaisen talven jälkeen. Toivottavasti nämä ilon ja onnen päivät jatkuvat vielä pitkälle ensi viikkoon, sillä tarkoituksena olisi suunnata uudelleen tulivuorelle joko helatorstaina tahi viikonlopun aikana. Maisema siellä muuttuu myös kokoajan (ei vain laavan lisääntymisen vaan myös kevään tulon takia), joten ripottelen luultavasti noita tulevia kuviakin tänne sitten aikanaan.  Fagradalsfjall á Reykjanesi Tulivuoren tuntumaan a...