Viisi päivää karanteenissa ja kaksi vapaudessa

Ensimmäinen viikko uusilla kotihoodseilla on lähestulkoon takana! Viimeiset pari päivää ovat olleet erityisen mainioita, sillä vapaus karanteenista neljän seinä sisällä koitti tiistaina. Ennen tiistai-iltapäivää en ollut poistunut huoneestani muille, kuin pakollisille tarpeille ja mennäkseni yhdistetylle lenkkeily-pööpöilylle lähialueille. Matka itsessään meni oikein vaivattomasti, vaikka rankka ja pitkä päivä olikin. Sain onneksi piipahtaa matkan varrella Lappeenrannassa lepäilemässä ja illastamassa ystävien luona ennen varsinaista lentopäivää. Tämä stoppi helpotti huomattavasti lähtöä edeltänyttä haikeuskuormaa, joka väistämättä seuraa joka kerta, kun menomatka lähestyy. Silti, vaikka tietää, miten väliaikaista tämä lopulta on, kuinka usein tulemme reissaamaan Suomessa, kuinka mainio kokemus on tuloillaan, ja miten hyvältä se tuntuu jo nyt. Puhumattakaan siitä, miten odotamme vieraita kylään, jotta saamme näyttää lempipaikkojamme muillekin, *vink, vink*. Hellittäisipä tämä pandemia pian. 

Laskeuduttuamme Keflavíkin lentokentälle ja ennen matkalaukkujen noutoa jokainen maahantulija ohjattiin suoraan PCR-testiin (aka tikku nieluun ja nenään), joka ei ollut laisinkaan niin epämukavaa, kuin olin etukäteen odottanut. Testaaja otti hyvin huomioon ensikertalaisen kuumotuksen ja kertoili yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu. Testitulos saapui jo samana iltana ja oli odotetusti negatiivinen. Viiden päivän huoneeseen sulkeutuminen oli edessä joka tapauksessa. Kumppanini sai onneksi liittyä töiden puolesta seuraksi karanteeniini, joten nuokin päivät menivät ihmeen sutjakkaasti, lukuun ottamatta viimeistä, jonka aikana aloin olla jo aika kypsää kauraa liikkumaan huoneen ulkopuolella ilman maskia ja kumihanskoja ja jokaisen koskemani paikan desifiointia. Niin, ja sainhan myös pienen selviytymispakkauksen lahjaksi: salmiakkia, suklaata, kirjan, patikointikarttoja, Pókemon-kortin omalla kuvallani ja spekseillä (hah), itse koristellun mukin ja vielä vähän lisää suklaata suklaariisikakkujen muodossa! 

VIIMEINKIN, kauan odotettuna tiistaiaamuna, hyppäsin pienen mutta sulavan automme rattiin ja hurautin punaisen auringonnousun alla kohti toista testikertaa, joka myöskin oli hyvin vaivaton ja suorastaan säpäkkä tapahtuma. Täytyy mainita, että ajaminen omalla autolla, itse, ensimmäistä kertaa kohti Reykjavíkia testaukseen oli itselleni varsin, voiko sanoa, että jopa voimaannuttava tapahtuma. Minä asun täällä. Teen normaaleja asukashommia - ajan autoa, harrastan omia juttujani, soittelen perheelle ja tovereille, käyn kaupassa ja muilla asioilla. Ja soitin jopa yhden työhakemuksistani perään! Jaiks!

Helgafellin huipulta vain hetki sitten.

Toisen negatiivisen testituloksen saavuttua iltapäivällä, suuntasimme ensimmäisten täysin vapaiden askeleidemme kunniaksi läheiseen Bónukseen ostamaan kasan ruokatarvikkeita ja hyvää kahvia. Saatoimme myös käydä hakemassa leipomosta tuoreen leivän ja herkutella tuoreella saaliilla heti kotiin päästyämme. Opettelen paraikaa käyttämään robotti-imuria (kyllä, meillä on robotti-imuri) ja muita minulle vieraita kotitalousvempaimia sateen ja tuulen räimiessä seinäpeltejä. Ehdin juuri ennen sadetta takaisin sisälle kirjoittelemaan lähiluontopolkujemme ääreltä, Helgafell-tunturin huipulta. 

Kohti normaalia arkielämää siis! Loppuun vielä todettakoon, että kyllä vapaus liikkua ja asua lähestulkoon missä vain on valtava etuoikeus. Ja kyllä elämä on kaikesta arvaamattomuudestaankin huolimatta aika huisia.