Joulu Islannissa
Tapaninpäivä. Elokuva pyörii taustalla, kun puuhaamme Christopherin kanssa kumpikin hetken omiamme. Laitoin vielä muutaman kynttilän palamaan ympäri olohuonetta ja keittiötä tiristääkseni viimeisetkin joulutunnelmat ulos näistä menneistä päivistä. Pienessä muovikuusessa on tietenkin ollut valot päällä lähes vuorokauden ympäri, hehee. Olen asunut useampaan otteeseen ulkomailla, mutta tämä on ensimmäinen joulu, jonka vietän ilman ydinperhettä ja sukulaisia ympärillä. On ollut tietenkin erilaista, mutta kaikin puolin oikein kotoisaa - onhan meillä ollut tämä meidän kahden ihmisen perhe täällä koko ajan, ja kaikki muutkin läsnä puheluiden ja viestien välityksellä. Christopher ei paljoa joulusta perusta, mutta otti kyllä silti maanmainiosti osaa meikämandoliinin (ihan kamala sana, mutta käytän silti) jouluhääräämiseen. Aloitimme siis aamun Joulupukin kuumalla linjalla ja Lumiukolla. Vaikka en ehtinyt kaivaa sopivaa VPN:ää aamuksi Yleä varten, kuin joulun ihmeenä saatiin ohjelma p...