Joulu Islannissa

Tapaninpäivä. Elokuva pyörii taustalla, kun puuhaamme Christopherin kanssa kumpikin hetken omiamme. Laitoin vielä muutaman kynttilän palamaan ympäri olohuonetta ja keittiötä tiristääkseni viimeisetkin joulutunnelmat ulos näistä menneistä päivistä. Pienessä muovikuusessa on tietenkin ollut valot päällä lähes vuorokauden ympäri, hehee. 

Olen asunut useampaan otteeseen ulkomailla, mutta tämä on ensimmäinen joulu, jonka vietän ilman ydinperhettä ja sukulaisia ympärillä. On ollut tietenkin erilaista, mutta kaikin puolin oikein kotoisaa - onhan meillä ollut tämä meidän kahden ihmisen perhe täällä koko ajan, ja kaikki muutkin läsnä puheluiden ja viestien välityksellä. Christopher ei paljoa joulusta perusta, mutta otti kyllä silti maanmainiosti osaa meikämandoliinin (ihan kamala sana, mutta käytän silti) jouluhääräämiseen. 

Aloitimme siis aamun Joulupukin kuumalla linjalla ja Lumiukolla. Vaikka en ehtinyt kaivaa sopivaa VPN:ää aamuksi Yleä varten, kuin joulun ihmeenä saatiin ohjelma pyörimään joulupuuron keiton taustalle! Fiilistelin siis jouluaamua oikein olan takaa. Oli vain niin mahtavaa tietää katsovansa Joulupukin jutustelua ja pianistin äärimmäisen taidokasta säestystä yhtä aikaa muiden suomalaisten kanssa. Mietiskeltiin siinä myös, että miten taitavaa on pysyä samassa sävellajissa ja tahdissa kaikkien niiden lapsilaulajien kanssa varsinkin, jos otetaan vielä viive huomioon. Wau. Muihin joulutuumailuihin liittyen - oletteko ikinä miettineet, miten hämärältä se kuulostaa, että kutsutaan vieraita joulupukkeja omaan kotiin tuomaan lapsille lahjoja? Christopherin reaktio oli mainio, kun joskus taannoin juteltiin jouluperinteistä. Kun sitä tarkemmin miettii, niin onhan se vähän sitä kategoriaa, että "en sano mitään, mutta outoa on". Onneksi Yhdysvallat on niin omituinen paikka, että jään aina vähän plussalle, kun pohditaan kotimaidemme erikoisuuksia. 

Joulumuisteluiden ja muiden aiheeseen liittyvien ja liittymättömien keskustelujen lisäksi muikeaan jouluiseen päiväämme kuuluivat lisäksi the Grinch, Teams-puhelu perheen kera sekä ruokaa, viiniä ja pieniä lahjoja. Pieni koti-ikävä kieltämättä puraisi avattuamme ihanan ja omanlaisensa paketin kotoa ja ripustettuamme äidin omin kätösin tekemät joulukoristeet kuuseen. Eli joulu on kai aina joulu. Sitä on niin tottunut viettämään perheen ja vahvan tunnelatauksen kera, että en nyt ollut varsinaisesti yllättynyt, että vähän sydämessä läikähti. Meidän oli vielä tarkoitus olla nämä juhlapyhät Idahossa, mutta korona sotki suunnitelmat moneen kertaan. Mutta kaiken kaikkiaan, meillä oli oikein lämmin ja hurmaava päivä, ja nämä seuraavatkin. Kuten sanottu, olihan meitä täällä kaksi, ja se riittää. 

Saatiin tänne myös eilen lunta ja pakkasta, ja olen ollut ihan kamalan innoissani, miten kaunista tuolla pihalla on! Innostuimme lähtemään tänään patikalle Mosfellin huipulle, kun kerta näkyi sinistä taivastakin. Kaikki kuvat ovat siis tältä päivältä. Jos huomennakin on vielä tällaista, tiedän, missä viettää päiväni ennen työviikkoon valmistautumista - tämä aasinsiltana sen kertomiseen, että sain siis sen edellisessä postauksessa mainitsemani paikan! Näin kolmen viikon perehdyttämisen jälkeen meidät uudet hessut heitettiin suoraan syvään päähän ja voin silti kertoa, että pidän tästä hommasta paljon. Työnhausta ja työelämästä enemmän tulevaisuuden raapusteluissa. Koetan olla pitämättä kuukauden taukoa tällä kertaa! 

Toivotan kaikille näin jälkijunassa huisia ja rentouttavaa joulunaikaa! Vaikka yhtäkään Islannin kolmestatoista joulupukista ei näkynyt, niin ei kyllä Joulukissakaan (Jólakötturinn) syönyt suihinsa. Sainhan sentään lahjaksi villasukat. Sekin tietty auttaa, ettei ole enää tiettävästi luokiteltavissa lapseksi. Islannin lapset, jotka eivät saa lahjaksi yhtään vaatetta tulevat nimittäin kuulemma Joulukissan syömiksi. Gleiðileg jól!