Jäätiköistä

Olen viime aikoina lukenut islantilaisen kirjailijan Andri Snær Magnasonin kirjaa On Time and Water. Andri kirjoitti tämän kirjan ilmastotieteilijän pyynnöstä kieltäydyttyään aluksi syystä, että hän ei itse ole alan asiantuntija. Hän taipui lopulta kun tämä kyseinen ilmastotieteilijä totesi, että jos Andri ei pysty ymmärtämään tieteellisiä löydöksiä ja esittämään niitä tunnepitoisessa, runollisessa tai mytologisessa kontekstissa, ei kukaan tule ymmärtämään tätä ongelmaa ja maailma loppuu. Kait se täytyy alkaa väkisinkin kirjoittamaan tuolla motivaatiopuheella. 

Yhteistyössä johtavien jäätikkö-, ilmasto-, maantiede- ja muiden asiantuntijoiden kanssa hän kirjoitti tuon yllämainitun kirjan, joka yhdistää henkilökohtaista tarinaa siihen muutokseen, minkä keskellä elämme tällä hetkellä. Hän kuvailee muun muassa isovanhempiensa elämää Islannissa ja sen ulkopuolella, retkiä jäätikölle ja pohtii, millaisessa maailmassa hänen omat lapsensa tulevat olemaan kun he saavuttavat eläkeiän. Vahva suositus tälle opukselle! 

Islannissa jäätiköt muodostavat kymmenisen prosenttia koko saaren pinta-alasta. Täällä sijaitsee myös Islannin ja samalla Euroopan suurin jäätikkö, Vatnajökull. Myös tämä jäätikkö on sulamassa yhtä nopeaa vauhtia kuin kaikki muutkin jäätiköt. Okjökull jäätikkö on jo sulanut alta pois. Se sai muistomerkin pari vuotta sitten, joka on otsikoitu "Kirje tulevaisuudelle". Tästä päästäänkin aasinsiltaa pitkin siihen, että Islannin toivelista sai juuri uuden täytteen. Tai siis vanhan, mutta entistä suuremmalla painotuksella: haluan käydä jäätikkövaelluksella. Katselimme jo aiemmin, minkä oppaan mukaan haluamme lähteä, mutta itse retki jäänee vähintäänkin huhtikuulle.

Olen käynyt aiemmin Vatnajökull-jäätikön parilla laidalla Islannissa opiskelemani kurssin merkeissä, jonka tarkoituksena oli tutustua herkkien luontokohteiden suojeluun. Tämän postauksen kuvat ovat yhden retkipäivän agendan ajalta otettuja. Vaikkemme päässeet kuvissa näkyvän jäätikön päälle käppäämään, oli jäämassan koko yhdistettynä siniseen (tahi tummanpuhuvaan) väriin joka tapauksessa kunniotusta herättävä. Sininen väri johtuu jään tiiviydestä - tiivis ja ilmakuplaton jää absorboi itseensä paremmin aallonpituudeltaan punaista väriä kuin sinistä, joka näin ollen heijastuu ulospäin. Tummat sävyt johtuivat taas muistaakseni useimmiten erilaisista kivimateriaaleista ja tuhkasta. 

Kävelimme jäätikön laidalla ja katselimme, miten monta sataa metriä se oli jo vetäytynyt vuosien aikana. Oli surullista ja tietenkin myös mielenkiintoista katsoa, miten nopeasti sammalet ja kasvit olivat ottaneet tilaa sieltä, missä ennen oli ollut jäätä. Kävelimme myös tuolla tummahiekkaisella rannalla, jonne jäätikönpalojen putoamisen aiheuttama aalto oli heittänyt pienempiä jäämurikoita. Mielenkiintoisuus vaihtui jonkinnäköiseen epäuskoon muistessaan, että vaikka miten leikkaisimme päästöjä, siltikin kolmannes jäätiköistä tulee sulamaan. Jos maailma ei lopu, niin ainakin kolmannes jäätiköistä. Siksi pitää käydä pienen patikan merkeissä katsomassa, miltä siellä huipulla näyttää. 

Vinks vinks! Äänestäkää ilmastoihmisiä (niitä ystävällisiä versioita)! Toisena vinkkinä, Islantiin opiskelemaan tulevia vihjaisin ottamaan University of Icelandin kurssin Management of Protected Areas - Field course in Southeast Iceland, jos se vaan sattuu olemaan vielä saatavilla. Tämä intensiivikurssi oli suht alkuosassa lukukautta ja nimensä mukaisesti hyvinkin intensiivinen, mutta täysin sen henkisen ja fyysisen väsymyksen arvoinen. Henkinen väsymys johtui siitä, että satuin olemaan ainut ei-tutkinto-opiskelija koko poppoossa (muut tunsivat toisensa ennestään) ja sai vähän jumpata ekstraa kaverihommien kanssa. Lisäksi tietenkin jatkuva tekeminen ja ihmisten keskellä olo oli raskasta. Fyysinen väsymys johtuikin ihan suoraan sekä siitä, että ennen itse reissua vietimme illat yliopistolla aiheeseen liittyvillä luennoilla että reissun tiiviistä aikataulutuksesta. Heräsimme joka aamu ajoissa ja suuntasimme joko luennolle tai patikalle. Iltaisin ruuanlaiton ja pikaisen suihkun jälkeen oli reflektointisessio, jossa käytiin läpi päivän kulkua. Siitä sitten nukkumaan ja aamulla taas tien päälle. Mutta kuten sanottu, oli vörttiä! 

Kylläpäs alkoi väsyttää jo ajatuskin moisesta retkestä, varsinkin kun olemme tällä hetkellä keskenämme viettämässä rauhaisaa mökkieloa maaseudun rauhassa, jonka aikana päivän villeimpiin seikkailuihin kuuluvat kävelyt lähimaastoissa ja muliminen viereisen kylän kylpylässä. Tästä vajaan viikon kestävästä loma-(Christopher) ja etätyöreissusta (minä) seuraavassa postauksessa. Kivaa alkavaa viikkoa!