Mökkielämää Laugarvatnin laidalla

Kuten edellisen postauksen lopussa totesinkin, sujahdettiin menneenä lauantaina pienelle pakomatkalle kaupunkialueelta. Christopherilla oli viikon talviloma (opettajan lomat...) ja minä taas pystyn tekemään töitä vaikka mistä maailmankolkasta, jos tarve niin vaatii. Joten kun tilaisuus aukeni lähteä Christopherin kollegan perheen mökille muutamaksi päivää, ei tarvinnut pohtia turhan kauaa. Tämä oli myös viimeinen tilaisuus olla juuri tällä mökillä, sillä se vaihtaa omistajaa juuri tämän viikonlopun aikana. 

Mökki sijaitsee Laugarvatn-järven ja -kylän eteläpuolella, noin tunnin ajomatkan päässä kotoa ja puron vierellä, josta kävimme hakemassa juoma- ja käyttövetemme. Mökin vanha osa oli rakennettu jo 60-luvulla ja sitä oli myöhemmin laajennettu, kasvattaen sen kokoa olohuoneen ja kahden pienen makuuhuoneen verran. Kaksi mahtui siis tähän tupaan vallan mainiosti. 

Mökkielon plussat ja miinus

Ehdottomiin positiivisiin puoliin tältä reissulta jäivät kauniit maisemat, kahdenkeskinen laatuaika, rauhallisuus ja päiväkävelyt töiden lomassa. Totesin eilen mennessäni toimistolle, että tällä viikolla ei tuntunut, että olisi ollut töissä ollenkaan. Maisemanvaihdos siis toimii! Tämän erakoitumisen ohella oli toki myös mukava jutella mökin omistajan kanssa, joka tuli pyörähtämään paikalla mökin varaston raivaamisen merkeissä, missä Chris oli lupautunut aiemmin auttamaan. Hän on peri-islantilainen, maalta kotoisin oleva, loistava tarinankertoja, joka päätyi viipymään viitisen tuntia sen puolen tunnin sijaan, minkä työ olisi oikeasti vienyt. Pitihän sitä kahvit ja teet keitellä ja tarinat kertoa, ja niin pois päin. Pohjois-Karjalan kasvattina ymmärsin tämän prosessin mainiosti. Soittelin myös perheen kanssa, kuten tavallista, mutta sattuivat olemaan kaikki kerrankin samassa paikassa, mikä oli erityisen mahtavaa.

Mainittakoon vielä, että koska mökin pumppua ei oltu vielä talven jäljiltä kytketty kiinni, eikä meillä kyllä muutenkaan suihkua olisi ollut, oli se loistava tekosyy käydä joka päivä kylpemässä paikallisessa uimalassa. Koska koko Laugarvatnin kylässä asuu noin 200 ihmistä ja turismi ei vieläkään ole kokemassa uutta nousuaan, saimme monena hetkenä jonkun pienistä altaista kokonaan itsellemme. Ja koska pieni kylä, työntekijät kävivät kysymässä hetki saapumisen jälkeen, haluammeko kupillisen kahvia altaalle. Tätä ei ole ikinä käynyt missään muualla. Mielenkiinnolla odotan, onko tämä useammankin pienemmän paikan erikoisuus. 

Ainoana miinuksena kerrottakoon kunnon ruoanlaiton hankaluus. Tämä onneksi unohtui välittömästi paluumatkan pizzeriavisiitin yhteydessä söpössä Hveragerðin kylässä. Muuttaisin tuonne vaikka samoin tein. Joskus muuten tuntuu, että joka toinen sana islannin kielessä kuulostaa hveragerðiltä. Sitä voinee siis käyttää joka yhteydessä, ihan vain noin varmuuden vuoksi. 

Maa liikkuu ja taivas aukenee

Viimeisenä kokonaisena mökkeilypäivänä, keskiviikkona, Islanti tuntui menevän ihan sekaisin. Noin kymmenen maissa ulkoministeriö varoitti kovimmillaan 5.7 magnitudin maanjäristyksestä ja jälkijäristysten sarjoista. Tornitalo, jossa toimistomme sijaitsee, oli kuulemma huojunut enemmän ja vähemmän noin puolentoista tunnin ajan. Järistykset ovat jatkuneet myös eilen ja tänä aamuna, mutta en ole edelleenkään huomannut yhtäkään. Tulin lopputulokseen, että multa taitaa vain puuttua joku olennainen elin, jonka tarkoituksena olisi havaita kaikki nämä maan liikkeet ympärillä. Jos jää itse tapahtuma havaitsematta, niin ainakin huomenna olisi tarkoitus mennä muutaman ystävän kanssa katsomaan, josko fumarolit olisivat entistä laajempia tuon maanjäristysalueen lähettyvillä. 

Tuon samaisen keskiviikon iltana sattui olemaan lähes täysikuu ja kirkas taivas. Olin juuri jutellut Christopherin kanssa altailla ollessamme, että tänään saattaisi olla hieno päivä revontulille, jos vain avaruussää niin sallii. Myöhemmin yhdentoista maissa, täysin aavistamatta, taivas olikin täynnä repolaisia. Siispä, seuraavana puhelimen yökuvatestauksen saldoa, voilà!