Roadtrip Islannin ylängöille ja ympäri

Elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma (kokonaiset kaksi viikkoa!) on nyt takanapäin ja laskeutuminen arkeen on alkanut. En tiedä, olenko vielä aivan valmis, mutta sitä ei taideta tulla kysymään. Lyhyehkökin kesäloma tuntui kuitenkin aivan huisilta, ja sain nauttia sekä yhdestä täydestä seikkailuviikosta että yhdestä viikosta Pohjois-Karjalan kotikonnuilla. Tämä postaus kertoo tuosta ensimmäisestä, eli kymmenen päivän roadtripista Islannin ylängöille ja koko saaren ympäri!

Päivät 1-2

Ystäväni Suomesta saapui saarelle päivä ennen Suurta Seikkailua ja itsekin painoin vielä hommia lähtöpäivän iltapäivään saakka. En tiedä, kyllästyykö sähköpostin automaattiviestin kirjoittamiseen ikinä. Olisipa voinut kirjoittaa LOMILLE LOMPSIS, mutta eivät mokomat ymmärrä suomea. Mutta - minun juostessani töiden jälkeen suihkuun lähes vaatteet päällä ja pakatessani loput romppeet kangaskassiin, kolme neljäsosaa retken jäsenistöstämme hakivat Dacia Duster -vuokra-automme lentokentältä. Nelivetoautoista ja ylängön teistä sen verran näin heti alkuun, että Duster on yllättävän toimiva kokoisekseen, mutta en lähtisi suosittelemaan sitä ensisijaiseksi autoksi noille reiteille. Erityisesti jokien ylitykset olisivat saattaneet olla vieläkin jännittävämpiä, mikäli sää ja sen myötä joet olisivat olleet vetisempiä. 

Ensimmäisenä iltana ajoimme niin pitkälle pohjoiseen kuin vain suinkaan jaksoimme, jonnekin Grenjaðarstaðurin lähettyville, ja yövyimme hiljaisen joen äärellä, kaksi meistä kattoteltassa ja kaksi autossa. Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Ásbyrgi-kanjonia, jonka hevosenkenkämuodostelman päällä kävimme patikoimassa. Olin nukahtaa reitin loppupäähän, mihin jäimme joksikin aikaa ihmettelemään, kun auringonpaisteessa oli niin kovin lokoisaa makoilla. Autolle palattuamme aloimme olla jo loppuiltapäivässä, mutta halusimme vielä pysähtyä Dettifoss-vesiputouksella ennen illan yöpymispaikkaa, Möðrudalurin leirintäaluetta, jossa meitä viihdyttivät (kiusasivat) kaksi pientä vuohta. Dettifoss on Euroopan voimakkain vesiputous, joka saa alkunsa Vatnajökull-jäätiköltä ja virtaa aina mereen saakka. Vesiputous on suosittu turistikohde ja lähellä viereistä parkkipaikkaa, jonka hiljaisuudesta ei aavistaisi, millainen näky on aivan nurkan takana! 

Päivät 3-4 

Päivänä kolme suuntasimme kohti reissun pääaluetta eli ylänköjä! Kuten mainittu, jokien ylitykset olivat suhteellisen jännittäviä, varsinkin ne ensimmäiset, joiden kohdalla nousimme kuskia lukuun ottamatta autosta mittaamaan veden korkeutta kävelemällä ylityskohdan poikki. Matkan varrella sitä onneksi rentoutui, kun parin ensimmäisen ylityksen jälkeen tiesimme jo mihin maavara riittää ja millaisiin paikkoihin pääsee ilman että auton ilmanottoon pääsee mitään ylimääräistä. Pahimmaksi hidastajaksi koko matkan aikana osoittautuikin veden sijasta hiekka, mihin erään toisen retkueen auto oli jäänyt pohjaa myöten jumiin. Tämän ensimmäisen auton irroituksen jälkeen samaan mäkiseen paikkaan jäi isompiakin autoja kiinni. Kaikki jonossa tukkeuman irrotusta odotelleet saivat vuorollaan kokeilla kiihdytystä tästä uppohiekkamäestä ylitse ja eteenpäin, ja epäonnistuneet peruuttivat "luuserijonoon" (heh) päästämään seuraavan yrittäjän ohitseen. Christopher pääsi mäen yläpäähän toisella yrityksellä meidän muiden odottaessa tien sivussa, ja totesimme, että ainakin tässä kohtaa kevyempi ajoneuvo näytti olevan etu. 

Alkuiltapäivästä saavuimme leirintä-/hätäpäivystysalueen äärelle ja jatkoimme suoraan kohti kraatterijärvi Vítille ("helvetti") ja Öskjuvatn-järvelle johtavan patikointireitin alkupäätä. Tämän reitin kulkeminen vei noin 45 minuuttia suuntaansa ja suuri osa siitä oli näin keskikesälläkin lumen peitossa. Yksi reissumme ikimuistoisempia hetkiä minulle itselleni oli kokea tämä alue ja kiivetä (liukua) alas kraatteriin, noin 24-asteiseen, turkosiin veteen uimaan. Ylöskapuaminen savista kiveä tai vaihtoehtoisesti ojan pohjaa pitkin oli myös ihan oma osansa seikkailua. Eräältä puolalaiselta saattoi päästä muutama kirosana kuraisen kylki-, maha- sekä myös perslaskun jälkeen. Yön vietimme tuolla edellä mainitulla leirintäalueella F910-tien lopussa, hiekkaisessa, kasvittomassa erämaassa. 

Kiersimme ylänköjä autolla ja jalan nämä pari päivää (näimme jopa vähän vihreää!), jonka jälkeen poikkesimme hetkeksi asfaltoidulle tielle ennen suunnittelematonta suuntaamistamme kohti Snæfellia, matkan toista kohokohtaa. 

Päivä 5

Snæfell (1833 m) on Islannin kolmanneksi korkein huippu ja vanha tulivuori, joka ei kuitenkaan ole osoittanut aktiivisuutta vuosituhansiin. Kaksi Snæfellia korkeampaa huippua ovat Vatnajökull-jäätikön alla, mistä johtuen se on näistä korkeista huipuista korkein saavutettavissa oleva. Hyvin merkitty reitti kohti huippua alkaa vieressä olevan leirintäalueen lähettyviltä ja sillä on pituutta noin kahdeksan kilometriä suuntaansa, mihin tulee varata aikaa ohjeistuksen mukaan noin 6-9 tuntia.

Vaikka kuljimme rauhallista tahtia ja pysähdyimme välillä katselemaan ympäristöä, ylösmeno oli varsinkin loppurutistuksen aikana, lumessa tarpoessa raskas. Mutta näkymä niin palkitseva. Huipulta saa siis kuvatodisteiden lisäksi itsensä voittamisen tunteen, huisin hauskan kenkälaskettelureissun vuorenrinnettä pitkin ja myös vaikkapa leiman muistoksi vanhaan haalarimerkkiin! Minä ja ystäväni olimme takaisin lähtöpaikalla 4 tuntia 19 minuuttia myöhemmin ja Chris vähän nopeammin ajassa 3.44. Saimme rinnat rottingilla laittaa nimet leirintäalueen vuoren huiputtajien seinätauluun ja täyttää vesivarannot ennen auton keulan kääntymistä kohti Borgarfjörður Eystria.

Päivät 6-7

Loppumatkamme oli alkua rentotahtisempi. Pidimme Borgarfjörður Eystrissa kunnon lepopäivän paikallisessa kahvilassa syöden ja joen äärellä rentoillen. Kävimme Hafnarhólmissa katsomassa  lunneja, myrskylintuja, haahkoja ja kajavia. Pidimme elokuvaillan autossa. 

Seitsemäntenä päivänä suuntasimme patikalle Stórurðia kohti, päivänä joka jälleen yllätti aurinkoisuudellaan niin, että sain muistoksi urheilutopin muotoiset rusketusrajat. Valitsimme alempaa laaksosta lähtevän, suhteellisen kevyen reitin, joka kulki luhtavillaryppäiden, pienien purojen ja vuorien keskellä. 

Illasta saavuimme Egilsstáðiriin ja vietimme matkan ensimmäisen kylpylävisiitin valtaosan saunoen ja jutellen paikallisten kanssa. Pitävät kuulema suomalaisista kirjailijoista sarkasmin ja synkän huumorin ansiosta. Allekirjoitan samankaltaisuuden tunteen. Tapasimme myös pari vanhempaa tuttavaa altailla - Islanti on pieni maa. 

Päivät 8-9

Päivät kahdeksan ja yhdeksän omistimme kiireettömään kulkuun pohjoista rannikkoa pitkin kohti kotia, pysähdellen ja yöpyen milloin missäkin. Ajoimme sumuisten vuorten päällä (näkyvyys metri), kävelimme vesiputousten äärellä ja harrastimme Ring Road -turismia pysähdellen Jökulsárlón-jäätikkölaguunilla ja Fjaðrárgljúfur-kanjonilla ennen viimeistä varsinaista kohdettamme, Seljalandsfoss-vesiputousta. Olimme erityisen onnekkaita sään suhteen koko viikon ajan, sillä tämä viimeinen päivä ja yö olivat ainoat päivät, jolloin oikeasti satoi rankemmin. Sää korosti matkan varrella kerääntynyttä väsymystä, mutta toi myös kaivattua viileyttä. Ja se ropina, ah! 

Päivä 10

Päivä kymmenen. Pitsaa Hveragerðissa. Auton palautus. Paluu kotiin päiväksi. Matkan loppu ennen seuraavaa kohti koti-Suomea.

Tämä oli ensimmäinen usean päivän retkeni näinkin isolla porukalla ja pelkällä auto+kattotelttamajoituksella. Se oli kaikin puolin ikimuistoinen kokemus ja sisälsi paljon upeita elämyksiä ja hetkiä tärkeiden ihmisten kanssa, mutta oli myös erinomainen keino oppia, missä oman sosiaalisuuden rajat menevät. Olo reissun jälkeen tuntui kaikkensa antaneelta ja kuolemanväsyneeltä ja silti samaan aikaan latautuneelta, oudolla tavalla levänneeltä ja todellakin sen arvoiselta. Tekisin siis kaiken uudelleen, mutta sanottakoon, että toinen auto tai vaihtoehtoisesti lisäteltta ei tekisi ainakaan pahaa noin pienen eristäymisen muodossa, hah. 

Loppukaneetti: Kyllä Islannin luonto on kaunis.