Työelämästä

Järjestelykysymyksiä

Lupailin joskus aiemmassa postauksessani, että kirjoitan joskus, millaista työelämä täällä Islannissa on näin yhden yksilön näkökulmasta. Pysyttelen edelleen tuolloin Islannin työurani alkuaikoina antamassani yleislausunnossa, jonka mukaan islantilaiset ovat kovia tekemään töitä, mutta osaavat ottaa myös rennosti. Tämä on siis (selvitin tämän jälkeenpäin) tilastollisestikin työajan suhteen näin. Islantilaiset painavat - ainakin vuoden 2019 artikkelin mukaan - noin 45-tuntista työviikkoa. Rentous taas tulee joustavasta työajasta. Täällä voi yleisesti ottaen helposti hoitaa asioita keskellä perinteisiä työaikoja ilman, että se on kenellekään mitään muuta kuin nopea järjestelykysymys. Työnteko on siis keskeistä, mutta joustavaa, ja kaikkea mitä on vähänkään aihetta juhlia, juhlitaan.

Islannissa on korkea työllisyys, joka yleensä viilettelee kepeän oloisesti 80 prosentin yläpuolella. Se on viimeisen vuosikymmenen aikana laskennut alle tuon 80 prosentin ainoastaan vuosina 2010-2011, jolloin maa toipui vuoden 2008 lamasta. Koronapandemian alkuaikanakin vuonna 2020 Islannin työllisyys oli maailman korkeimpia, vaikka laskikin 80,3 prosenttiin.

Islannissa ei ole käytössä yleistä minimipalkkaa, mutta yhden ammattijärjestön määrittämä sellainen on noin 2400 euroa kuussa bruttona. Keskimääräinen palkka on noin 2800 euroa nettona, mutta puolet islantilaisista nauttivat noin 4100-6500 euron tuloja (olettaisin, että tämä on bruttona). Palkkataso on siis yleisesti ottaen antelias, mutta kulujakin on joiltain osin enemmän. Esimerkiksi asunnon vuokraus voi olla hyvinkin hintavaa. Kolmiportaisesta verotuksesta mainitsinkin jo täällä.

Islannin näkökulma työelämään on progressiivinen. Herran vuonna 2019 saatiin päätökseen laaja, kunnallisen puolen nelipäiväisen työviikon kokeilu, jonka todettiin olleen menestys kasvaneen työtehokkuuden ja työntekijöiden hyvinvoinnin kannalta. Nykyään valtaosa työntekijöistä, ainakin teoriassa, tekee 36-tuntista viikkoa, kiitos ammattiliittojen ja näiden kokeilujen. Toteutus ei välttämättä ole (ollut) jokaisella sektorilla kivutonta islantilaisen ystäväni mukaan, mutta mielestäni ainakin suunta on oikea. En voi olla ajattelematta, kuinka paljon tyytyväisempiä olisimme, jos meillä olisi enemmän aikaa ja energiaa toteuttaa itseämme myös työn ulkopuolella, sillä eihän kaikille palkkatyö ole eikä pysty olemaan se intohimo. Noin esimerkkinä, CNBC:n artikkelin mukaan 25 % Iso-Britannian poissaoloista johtuu pohjimmiltaan työperäisestä stressistä. Eihän se voi niin olla, että vapaa-ajan päätarkoitus on toipua menneestä viikosta tai olla vihdoinkin se aika, kun jaksaa oikeasti tehdä jotain ihan vain itsensä, läheistensä tai vaikkapa ympäristönsä takia. Eihän? 

Aihetta sivuten, tykästyin menneellä viikolla tähän lainaukseen tästä The Atlantic:in artikkelista, koska se oli mielestäni kovin osuva:

Those who have followed the pernicious advice to “do what you love” know this endgame: It’s a burnout trap, and a fantastic way to evacuate all pleasure and passion from an activity. Do what you love, and you’ll work every day for the rest of your life.

Ne, jotka ovat seuranneet tuhoisaa neuvoa "tee, mitä rakastat" tietävät tämän pelin hengen: Se on burn out -ansa ja fantastinen keino eliminoida kaikki nautinto ja intohimo tekemisestä. Tee, mitä rakastat ja teet töitä koko lopun elämäsi. 

Islannissa on vahva sukupuolten välinen tasa-arvo, mikä ulottuu myös palkkatasoon. Täällä on käytössä muun muassa laki, joka määrää kaikki yli 25 henkilön työpaikat todistamaan, että samasta työstä saa saman palkan sukupuolesta riippumatta. Noudattamatta jättämisestä seuraa päivittäinen sakko. On myös laki, joka määrää, että yli 50 työntekijän yrityksissä 40 % yli kolmen henkilön johtoryhmästä tulee olla naisia. Työkaluja on toki käytössä muitakin, kuten hyvä päiväkotijärjestelmä sekä tasa-arvoinen vanhempainvapaa: kummallakin vanhemmalla on käytössä kuusi kuukautta, joista toiselle voi siirtää kuukauden niin halutessaan. Täällä on tultu johtopäätökseen, että jotkut asiat eivät muutu, ellei niitä muuteta lainsäädännön kautta, mikä on todistettu sekä todeksi että toimivaksi. Islannin ladyt ovat vahvasti kiinni työelämässä ja sukupuolen väliset palkkaerot ovat maailman pienimpiä, vaikka ainahan sitä parannettavaa löytyy. Tämä ei siis ole sanoakseni, että tyä on elämän suala vaan, että jos sitä työtä tehdään, niin siitä on saatava sama palkka ja sukupuolen ei ole oltava este yhtään millekään. Tämänkin suunnan ottaminen oli siis - järjestelykysymys.

Dippainssinä Islannissa

Vaikka kannatankin lyhyempää työviikkoa monestakin eri syystä ja tavoittelen sitä omassa elämässäni, tykkään silti yleisesti ottaen tehdä töitä. Tykkään, että on työyhteisö, johon kuulua, mielenkiintoinen työpaikka, jossa voi jopa vähän viisastuakin toisinaan sekä tietenkin palkkatulot, joilla voi ostella sitten vaikka omakotitaloja maaseudun rauhasta kuten kunnon länsimaalaisen kuluttajan kuuluu. Tai matkustella, maistella juustoja ja adoptoida koiria. (Välikommenttina edelliseen pariin puolisarkastiseen lauseeseen: vaikka pyrin olemaan ostamatta mitään mitä en tarvitse, ajattelen yleisesti, että nykyinen maailmantila ei ole yksilön syytä eikä myöskään siis yksilönvalinnat toimi ratkaisuna. Armoa siis jokaiselle tänne maallisten houkutusten keskelle.) 

Maahanmuuttajana työyhteisöön pääseminen on ollut erityisen hyödyllistä ihan jo kotoutumisen ja, noh, kokemuksenkin kautta. Kun ei ole enää opiskelijana samanikäisessä ja täysin samanhenkisessä yhteisössä, työpaikka on toiminut vaihtoehtoisena mahdollisten ystävien kohtaamispaikkana. Mikäli työpaikassa olisi myös vähän korkeampi islantilaisprosentti, se varmaankin auttaisi ja/tai pakottaisi oppimaan enemmän islannin kaunista kieltä. Työpaikkani Controlant on kuitenkin hyvin kansainvälinen ja työkielenä joka osastolla on englanti, joten täytyy myöntää, että työpaikalla ei pahemmin kielikylpyihin päädy. Noin esimerkkinä: omasta tiimistäni 8/24 on islantilaisia ja loput Irlannista, Puolasta, Englannista, Italiasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Espanjasta, Vietnamista ja tietenkin Suomesta. Kaksin kappalein. Teen töitä yleensä kahdeksasta neljään, mutta kuten mainittu, jos asioita on hoidettavana, niitä saa juoksennella työpäivän aikana kunhan hommat ja tunnin tulee tehtyä. Lomapäiviä kertyy kaksi per kuukausi.

Tiedostan, että minulla kävi melkoinen tuuri muuttaessani tänne pandemian keskellä ja laskeutuessani nykyiseen työhöni. Pestini IT-alan start up:issa ei varsinaisesti ole suoraan oman erikoistumisalani työtä, mutta huomasin opiskellessani insinööriksi, että tämä koulutus avaa ovia välillä aika omituisiinkin paikkoihin. Sanomattakin siis selvää, että pidän nykyisestä työstäni, jossa teknisen koulutuksen tuomasta koulutuksesta on valtavasti hyötyä, mutta joka tuo myös paljon sellaista osaamista, mitä en olisi välttämättä saanut perinteisemmässä insinöörin työssä. Erityisesti lähitiimimme on myös täynnä huikeita ammattilaisia ja ilmapiiri on eteenpäin kannustava ja tukeva. Koen (ja tiedän), että tekemällä osansa hyvin, tässä maassa on mahdollisuus kokeilla monenlaista ja vaikka muokata työnkuvaansa kohti pääosaamistaan tai kiinnostuksen kohteitaan. 

Tästä pääsenkin kätevästi vähän valittamaan ominaisuudesta, joka toisinaan lämmittää sydäntä ja toisinaan ärsyttää suunnattomasti. Nimittäin suhteiden tärkeyteen. Islanti on pieni maa ja jokainen tuntee tai ainakin tietää toisensa jotakin kautta, mikä näkyy (valitettavasti) työelämässäkin. Suhteet voivat toisinaan mennä pätevyyden yli, ja menevätkin. Asian mielekkyys johtuu siis luonnollisestikin osittain siitä, millä puolella vaakaa sattuu olemaan. Valtaosin kuitenkin se tuntuu lähinnä vain epäreilulta. Nepotismilla on kuitenkin joskus ollut täällä varmastikin olennainen paikkansa, kun maa on ollut pieni, kehittyvä laavapläntti keskellä Atlanttia ja yhdessä on selvinnyt paremmin kuin yksilönä. Ehkä siirtymä on kuitenkin pikkuhiljaa kohti uudenlaisia metodeja, varsinkin kun maahanmuuttajien osuus alkaa lähentyä 16 prosenttia. Historiallisestikin tänne on aina tultu ja täältä lähdetty, joten tältäkin kantilta vahvempi muutos kykyjen korostamiseen suhteiden sijaan saattaisi tulla lähitulevaisuudessa kyseeseen.

Oman ja tuttavieni kokemukseni mukaan työelämän rentous voi myös välillä olla kaksiteräinen miekka. Jos palkat lasketaan väärin, niin ei se mitään, þetta reddast, katsellaan kohtapuoliin. Ei siellä kokouksessa tarvitse välttämättä pilkulleen olla, 15 minuuttia on vielä etuajassa! Tuttavalleni kävi niinkin, että hänelle oltiin kerrottu olla paikalla kello yhdeksän aamulla uuden työpaikan edessä, joka oli siis ravintola. Hän tulee paikalle puoli tuntia ennen, ettei ole vahingossakaan myöhässä tärkeästä hetkestä. Puoli tuntia sovitun tapaamisajan jälkeen hän alkaa epäillä, onko oikeassa paikassa. Noin puolentoista tunnin kohdalla omistaja ilmestyy ravintolan oven eteen ja tokaisee, että: "taitaa olla ensimmäinen työpaikka Islannissa"! 

Valmistahan siis ei ole varmasti yhdessäkään maassa, mutta ainakin Islanti yrittää kovasti. Täytyy myös todeta yleisesti, että pohjoismaat ovat kyllä maailman mittakaavassa vallan mainioita paikkoja lähteä tavoittelemaan parempaa vapaa-ajan ja työnteon tasapainoa. 

Hyvin pikaiset kuulumiset ja joulun toivotukset

Islanti on yleisesti jouluhulinoissaan, koska joulua rakastava kansa, ja niin olen minäkin! Tässä kun työstä puhuttiin, vietän ensi viikon kokonaan tässä kotitoimistossani ennen perjantain lentoa kohti Helsinki-Vantaata, tarkoituksenani välttää kaikki mahdolliset pöpöt. Pääsemme vihdoinkin lomailemaan, näkemään perhettä ja ystäviä sekä pari kuukautta sitten maaseudulta ostamamme omakotitalon, josta vanhempani ovat pitäneet hyvää huolta - olemme siis aikas innoissamme! Tj 6 päivää! 

Leppoisaa joulunaikaa siis kaikille, gleðileg jól!