Vuosikatsaus vuodelta, jolloin tuntui, ettei koskaan tapahdu mitään

Koronahommia Islannin malliin - pikainen tilannepäivitys (lähes) suoraan eetteristä

Tervehdys täältä kotoilukeskeisestä kuplasta! Eilen 15.1. voimaan astuneiden rajoitusten mukaan Islanti sallii tällä hetkellä maksimissaan kymmenen hengen kokoontumiset, baarit ja muut menomestat suljetaan ainakin pariksi viikkoa ja etätyöskentelyä suositellaan vahvasti. Kuntosalit ja uimalat ovat kuitenkin auki, mutta pienemmällä kapasiteetilla. Mielestäni tässä otetaan ihan hyvin huomioon sairaaloiden suorituskyvyn turvaaminen ja ihmisten tarve liikkumiseen - ja muutenkin - viimeistään parin viikon päästä katsellaan taas uudelleen. Pienellä maalla on vikkelät liikkeet.

Islannin kokonaisrokotekattavuus on tällä hetkellä 77 prosentin tuntumassa (91 % yli 12-vuotiaiden osalta) ja mitä luultavammin jokunen prosentti tulee täälläkin jäämään rokottamatta milloin mistäkin aatteesta/mielipiteestä johtuen, vaikka ajan kanssa kaikki viimeisetkin tiede- ja järkiperäiset vasta-argumentit loppuisivatkin. Länsimaalaisen ihmisen huvit ja ah-niin-ihana minäkeskeisyys. Luin joku aika sitten pienen artikkelin nimeltään "To the unvaccinated people I love". Se olkoon viimeinen aiheeseen liittyvä kirjoitus, jonka tällä alustalla jaan. Then to the fun stuff!

The Fun Stuff!

Mennyt vuosi oli siis jälleen erilainen ja tuntui, että eihän sen aikana nyt juuri kummempia sattunut, muuta kuin mitä nyt usko ihmiskuntaan taas vähän notkahti. Mutta olihan sitä kuitenkin vaikka mitä uutta kokemusta, paljon hyvää - myös ihmisissä - ja ulkoisen ja sisäisenkin maailman tutkiskelun aikaa. Nimenomaan sitä aikaa, kun kaikki ylimääräinen säätäminen jäikin välillä pidemmälle tauolle. Oli aikaa ihmetellä ja ajatella - lähes pakko, kun ei aivoille voinut välttämättä muutakaan harhautustoimintaa antaa. Mennyt vuosi oli itse asiassa aika raskas. Se oli myös kasvattava. Se oli myös huumorintajuinen ja ärsyttävä ja lämmin. 

Ehdin muuten kirjoittaa tuon kaiken yllä ja alla olevan jo valmiiksi, ennen kuin aloin naputella tätä kappaletta. En voinut vastustaa kiusausta olla lisäämättä, että vaikka vuosikatsaukset ovatkin hiukka juustoisia, nahkeita ja toisinaan pintakiiltoisia, niitä hetkiä on kuitenkin aika mukava tulla muistelemaan jälkikäteen. Siksi tämä, siksi näin. 

2021 - vuosi, jolloin tuntui, ettei koskaan tapahdu mitään 

Tammikuussa oli takana ensimmäinen kuukausi ensimmäisessä kunnon ison tytön työpaikassani, logistiikan, IT:n ja kylmätoimitusketjujen maailmassa. Nyt kun katselee taaksepäin, olen oppinut ihan valtavasti aloista ja tekniikoista, joista en tiennyt aiemmin paljoakaan, tai yhtään mitään. Tammikuun opittu taito oli konseptien tiivistäminen olennaiseen, joka myöhemmin muotoutui laajemmaksi, järkevämmän priorisoinnin kyvyksi. En tunnistanut sen aiemmin olevan puutteellista, mutta nyt tiedän. 

Helmikuussa lähdimme Christopherin kera pidemmälle mökkireissulle torppaan ilman juoksevaa vettä. Se oli jälleen muistutus siitä, miksi maalla on näiden ihmisten hyvä olla. Juokseva vesi on kuitenkin ihan varsin mukava asia pitkällä juoksulla ja se lisättiinkin tulevan asuinpaikan toivelistalle. Revontulet lisättiin myös. Helmikuussa koin myös elämäni ensimmäisen maanjäristyksen ollessani siihen aikaan kahdennessatoista kerroksessa sijaitsevassa toimistossamme. Intensiivisen maanjäristysputken inspiroimana kiertelimme katselemassa, josko fumarolit olisivat tuprutelleet entistä enemmän tai maa nielaisisi sisäänsä kahden mannerlaatan välillä. Toim. huom. Oikeasti vähän epärationaalisesti kuumotteli tassutellessani siinä hiekalla kahden laatan välissä.

19. maaliskuuta alkoi tulivuorenpurkaus Reykjanesin niemimaalla, jota kävimme ystäväni kanssa (tosin vasta huhtikuun puolella) ihmettelemässä. Sinä päivänä satoi vettä ja alkuperäisestä lämpötilastaan jäähtynyt, mutta siltikin kuuma laava sihisi pisaroiden osuessa sen pintaan. Kävin myös Suomessa itsekseni katselemassa kevättalvea ja tekemässä kevättalven juttuja. 

Huhtikuussa teimme toisen, mutta lyhyemmän "mökki"reissun Stykkishólmuriin ja vietimme vappupiknikkiä aurinkoisessa, mutta pirun kylmässä säässä yhdessä Reykjavíkin puistoista. Ranskalainen ystäväni asui Suomen Turussa seitsemän vuotta, joten tämä traditio oli hänellekin hyvin tuttu ja rakas. Oli munkkeja ja kuoharia ja hiljainen puisto meitä lukuun ottamatta. 

Toukokuussa lähinnä patikoimme milloin missäkin, päällimmäisenä mielessä Glymur. Ja testasimme islanninhepan omistavan ystäväni kanssa presidentin asuinpaikan liepeillä, kuinka tämä heponen lenkkeilee ihmisen rinnalla - hienosti tietty, koska älykäs yksilö!

Kesäkuussa Christopher lähti kuukaudeksi käymään kotona Amerikassa, ja minä jäin kotiin kun eivät mokomat päästäneet rajan ylitse. Violetit lupiinimeret alkoivat kukkimaan vuorten rinteillä ja kävimme Islannin itsenäisyyspäivän vietossa köllimässä lämpimässä joessa. Se joki on lämmin talvellakin - tämä tuli testatuksi tekstin kirjoittamispäivänä. Opettelin myös neulomaan villasukan kantapään.

Heinäkuussa maalasin paljon ja koin Reykjavík Fringe -festarit. Heinäkuussa oli myös Islannin roadtripin aika, minkä perästä lensimme suoraan Suomeen kesälomaa paistattelemaan. Olipahan muuten kiireinen, mutta mukavan sorttinen loma. 

Elokuun alun olimme yhä Suomessa ja katselimme puolitosissamme omakotitaloja. Kävimme jopa yhdessä näytössä saadaksemme kuvan siitä, millaista voisimme olla etsimässä kodiksemme. Viimeisenä Suomi-päivän iltana pari ystävääni tulivat piipahtamaan kylässä. Toinen heistä oli bongannut hirsitalon lammen rannalta maalta ja vinkkasi siitä meille. Lainan hakuun siis! Elokuun loppu sisälsi myös vähän-jo-viileähköt viikonlopun telttailut Snæfellsnesin niemellä ja ihan pirusti stressiä ja ahdistusta. Sekä myös variksenmarjojen ja juolukoiden keräilyä tasapainottamaan tilannetta.

Syyskuussa tarjouksemme tuosta hirsitalosta hyväksyttiin. Ei tuntunut todelta sitten ollenkaan. Muutamme siis Suomeen 2022. 

Lokakuu oli työhommien täyteistä aikaa - firma järjesti yhden viikon täyteen ohjelmaa, minkä huipensivat vuosijuhlat. Kaikki ulkomailla asuvat kollegat lennätettiin tänne tuon viikon-parin ajaksi. Jokainen osallistuja oli epäilemättä aivan loppu tuon aktiviteettikasan jälkeen. Lokakuussa kävimme myös ystäväni kanssa katsomassa, miltä näyttävät kansainväliset käsinukkefestivaalit Hvammstangissa. 

Marraskuussa oli pitkästä aikaa perheillallinen (pidämme näitä aina tasaisin väliajoin Christopherin islantilaisen "äidin" kanssa), paljon lindy hop -iltamia ja muutto uuteen asuntoon Reykjavíkin laitamille. Asumme nyt tällaisessa kaksikerroksisessa asunnossa, jonka yläkerrassa, maantasolla, sijaitsee keittiö ja oleskelutila ja alakerrassa maan alla kaikki muu: olo-, makuu- ja kylpyhuone. Muutto myrskyn aikana teki itsessään tympeästä hommasta aikas hulvatonta. Marraskuussa oli myös huisi Harry Potter -konsertti Harpassa: orkesteri soitti koko Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan ääniraidan samalla kun itse elokuva pyöri taustalla - katsoin muuten juuri aamulla Harry Potter 20th Anniversary: Return to Hogwarts -spesiaalin ja meni roska silmään. Marrakuun listalle pääsee lopuksi treffipäivä Perlanissa jääluolan ja ruuan parissa.

Joulukuun kohokohta oli Suomi-loma perheen ja toverien keskellä sekä tietenkin oman kodin näkeminen ensimmäistä kertaa ja ne kotityöt, joista tulee ensi vuonna pysyvä osa elämää: takan ja saunan lämmitys, lumityöt, avannon hakkaaminen, yleinen raihnaisuus lumitöiden ja avannon hakkaamisen jälkeen. Juhlimme myös siskoni perheenlisäystä, joulua ja uutta vuotta. Nakersimme sushirullia porukalla ja nukahdimme muutamaa minuuttia vaille puolen yön. 

Ja silti uusi vuosi tuli.